Matkalle

Kun vuosi vaihtuu niin alkaa aika suunnitella seuraavan kesän lomia. Jälleen kerran sama tuttu mietintä: kotimaassa vai ulkomailla ja mihin aikaan vuodesta  - ja mitä sitä haluaa lomalla oikein tehdä. Viihdymme hyvin mökillä ja usein olemmekin vuokranneet mökin viikoksi tai pariksi. Toisaalta myös ulkomailla on mukava käydä ja nähdä niin uusia kuin vanhoja tuttuja paikkoja. Kulttuuri ja luonnossa liikkuminen kiinnostaa kuin myös vaeltaminen kaupungeissa, muttei niinkään rantalomat.

Viimeisenä kymmenenä vuotena (joina myös näitä blogeja olen kirjoittanut) olemme käyneet aika usein Pohjois-Italiassa ja toisaalta seuraamassa pyöräilyn suuria ympäriajoja: Giro d’Italiaa ja Tour de France:ea (TdF). Tänä vuonna TdF lähtee liikkeelle Italiasta ja käy alkuetapeilla Torinossa, joten lopulta tämän perusteella aloimme suunnitella lomia. Eli heinäkuun alkupäivinä Torinoon ja sen ympärille sitten jotakin muuta. Kun nyt sinne ollaan siis menossa niin menemmekö omalla autolla Eurooppaan vai lyhyt kaupunkiloma Torinossa. No miten tähän liittäisi tuon kulttuuririennon → Veronaan ei ole pitkä matka Torinosta, jospa katsoisimme onko tuolloin nuo oopperajuhlat jo menossa tuohon aikaan - ja onhan ne. Viikkoa aikaisemmin esitetään Rossinin Sevillan Parturia. No nyt alkaa kesälomamatka muotoutua. Vielä jotakin sille väliviikolle. Nuo Pohjois-Italian järvet ovat aina olleet jotenkin huokuttelevia, joten viikoksi välissä sinne. Järvistä valikoitui Iseo, jossa aikaisemminkin olemme vierailleet ja mukavaksi paikaksi todenneet. Mutta siis autolla vai lentäen. Omalla autolla matkoihin menee kaksi ja puoli päivää suuntaansa, joten tälle kertaa päädyimme sitten kuitenkin lentämään: meno Veronaan ja tulo Milanosta. Tällä kertaa emme vuokraakkaan autoa vaan ajattelemme kulkea junilla. 

Varaukset alkoivat oopperalipuista, sitten lentoliput ja lopuksi asumiset: Veronassa hotelli ja Iseoaa sekä Torinossa huoneistot. Näin pitkällä matkalla on hyvä, ettei ole pelkästää ravintolaruuan varassa. Pääsee aina välillä kokkaamaan itse.


Joten odottamaan kesää ja matkan alkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti