Makuja

Makuja

Tähän osioon olen koonnut muutamia otoksia matkan mauista.

Ennen juhannusillan oopperaan poikkesimme syömään sattunnaiseen pikku ravintolaan. Tällä kertaa onni oli puolellamme ja paikka osoittautui erinomaiseksi. Alkupalaksi mustekalaa ja pääruuiksi pastaa ja risottoa. Tarjoilijan suosittelema viinikin osoittautui erinomaiseksi. Paikka näytti melkoiselta turistirysältä, mutta osoittautui autenttiseksi italialaiseksi paikaksi, jossa perinteistä ruokaa tarjotaan paikallisista kauden parhaista raaka-aineista.

Usein tutkin netistä suosituksia hyviksi ravintoloiksi. Yksi sivusto, jota käytän, on Guide Michelin -sivusto. Siellä löytyvät tietenkin kaikki tähden saaneet ravintolat, mutta myös heidän suosituksiaan, jotka ovat hyvätasoisia, mutta myös kohtuuhintaisia. Sieltä olin löytänyt Juhannuspäiväillaksi ravintola Ponte Pietran joen varresta. Ajankohta oli ehkä hiukan huono, koska oli kuukausittain vaihtuvan menun viimeinen päivä eikä joitakin ruuista ollut enää tarjolla. Alkuruualla ja pääruualla mentiin perinteisen antipasti-primi-secondi-dolci -kattauksen sijana. Alkuun molemmille kampasimpukoita, pääruuaksi spagettia katkarapujen ja tryffelin kera sekä pihvilihaa pottujen kanssa. Hyvin tehtyä ruokaa, mutta ei mikään mieleenpainuva elämys. Viiniksi otimme pullon Gardajärven ja Brescian välillä olevan Valtènesin alueen rosé kuoharin. Se osoittautui kyllä illan parhaaksi ostokseksi.

Iseossa pääosin turvauduimme oman keittiön tarjontaan. Paikallisesta supermarketista löytyi pasta-aineksia, irtomyynnistä kinkkuja, juustoja, hedelmiä, jne. Ei pitäisi mennä nälkäisenä kauppaan niin kuin teimme. Mukaan tuli niin paljon ruokaa, että juuri saimme syödyksi ennen lähtöä seuraavaan kohteeseen. Perjantai on Iseossa markkinapäivä ja sieltä paikalliset ostavat aika paljon viikonlopun raaka-aineita. Meille lounaaksi tarttui grillattuja pieniä mustekaloja parilla eri tapaa ja muikun tapaisia kaloja.

Kyllä me sentään ravintolassakin kävimme. Jo ensimmäisenä iltana poikkesimme viinibaariin, joka tarjosi myös suuhunpantavaa kuten erilaisia bruschettoja, antipastilautasia, friteerattua kalaa, polentaa, jne. Viinilista oli laaja, varsinkin jos olisi ottanut koko pullon ja mukana oli viinejä myös Ranskasta. Itse tyydyimme lasillisiin franciacortaa. Tosien kerran söimme pienessä kadunvarsiravintolassa: alkuruoka ja pääruoka. Alueen erikoisuus on kuivatut sardiinit, jotka kalat ovat kotoisin Iseojärvestä. Näiden kanssa usein tarjotaan polentaa. Tämä siis alkuun ja pääruuaksi kania – ainakin kerran Italianmatkalla pitää saada kania. Kalat oli kyllä lämpiä, mutta pirun suolaisia ja siis kuivia. Polentakakku ei juuri annosta parantanut. Pääannoksen kani oli myös ”hyvin kuivattua”, eikä sitä normaaliin tapaan tarjottu paistoliemessään. No viini sentään oli hyvä – paikallinen curtefranca hyvältä tuottajalta.

Siirrytään Torinoon. Sunnuntailounaan korvasimme pistäytymässä yhdessä kaupungin kahviloista. Olemme jo pitkän aikaa olleet Baratti & Milano -nimisen tuottajan suklaan ystäviä. Nyt oli mahdollisuus käydä heidän 1875 perustetussa kahvilassaan. Lounasaika kun oli niin päätimme tilata alkuun jotakin pientä suolaista ja sen päälle vielä makeaa. Itse tilasin juomaksi mustaa teetä ja Tiina lasin Timorasso rypäleestä tehtyä valkkaria. Sitten alkoi ruokaa tulla pöytään. Leipäset, jotka eivät olleet ihan pienet, kaakut ja sitten keskelle pöytää tarjotin, jonka tarjoilija kertoi kuuluvan viinilasilliseen. Se pelkkä tarjotillinen olisi yksinään riittänyt. Itse paikka on käymisen arvoinen oikein klassinen kahvila, jossa hovimestari ohjaa pöytiin, tarjoilijat ovat pukeutuneet liivipuikuihin, astiat ovat viimeisen päälle ja tietenkin valkoiset liinat. Lasivitriinit kiiltävät ja tarjottavat ovat kauniisti esille. Palvelu on moitteetonta.

Toinen ruokamuisto Torinosta liittyy illalliseen tryffeliravintolassa. Päivällä kaupunkia kierrellessämme sattumalla törmäsimme ensin kuvaan, jossa koira haisteli maata – siis onkos tässä jokin tryffeliin liittyvä juttu jossakin lähellä. Ja olihan siinä ravintola, jonka ikkunaa tutkimmeja sisälle ja varaus illaksi. Tryffelin on Alban seudulla matkaillessamme tullut tutuksi ja kun näin lähellä tässä ollaan niin täytyyhän käydä maistamassa. Jo hotellilla tutkimme ruokalistaa ja mitä sieltä ottaisimme. No illalla ravintolassa oli ihan toinen lista niin ruuille kuin myös viineille, joten valinnat meni uusiksi. Keittiöntervehdyksen jälkeen. Alkuun otimme yhteisen antipastilautasen. Primiksi valitsin pastan, jossa oli parsaa sekä pekoni ja tietysti tryffeliä. Tiina puolestaan valitsi katkarapupasta. Pääruuaksi minulle vasikan maksaa ja Tiinalle ankkaa. Viinilistalta löytyy mainio viini Malviran Roero. Olemme käyneet kyseisellä viinitilalla ja tästä johtuen viinin makua ryydittää myös muistot. Valitsemani pasta oli tämän matkan paras annos – aivan uskomattoman hyvä. Toisaalta sitten maksa oli kyllä paistettu ihan jauhoksi. Laskua maksaessamme mainitsin, että ilta oli ollut kaikin puolin onnistunut, mutta maksa oli ylikypsää. Tarjoilija kysyi olisiko 15€:n alennus ok. Olihan se. Yksi asia meitä hiukan ihmetytti: tarjolla ollut tryffeli oli melko mautonta. Sieni, joka normaalisti on erittäin vahvan makuinen, nyt tuskin erottui muista mauista. Liekö syynä ollut vuodenaika vai huono säilytys. No saimme sentään jonkinlaisen häivähdyksen tryffelin mausta.

Italiassa ei voi matkata ilman, että maistelisi jäätelöä vähintään kerran päivässä. Itse käsin tehdyt jäätelöt, joita pienet putiikit myyvät, ovat kerrassaan herkullisia. Makuja on kymmeniä ja vaihtoehdot vaihtelevat putiikeittain. Mieleen jäi eritoten kaksi jäätelöbaaria. Ensimmäinen Veronassa. Oli jo alku yö noin yhdentoista aikaan kun ajattelimme vielä syödä jälkiruuaksi jäätelöt. Olimme aikaisemmin edellisenä päivänä käyneet yhdessä baarissa, jonka olin löytänyt Google mapsista. Melkein pyörsimme ovelta, koska jono ulotuin ulko-ovelle asti. No jono kulki melko pikaisesti. Ulos tullessa jonoa oli ja monta kymmentä metriä puodin edessä. Täällä ensi kertaa kohasimme uuden tavan syödä jäätelöä, briossin välissä vähän niin kuin jäätelöhampurilainen. Jälkeenpäin kyllä huomasimme näitä briosseja. Toinen pakallinen tapa on, että jäätelöitä vois ostaa myös mukaan erikokoisissa stryrox-laatikoissa. Siis vähän niin kuin kuskaamme litran paketin marketista kotiin. Ero jaan on, että nämä jäätelöt on tehty paikan päällä eikä isossa tehtaassa. Toinen sympaattinen jäätelöbaari löytyi Iseon pääkadulta. Illalla niin kadulla kuin tässä puodissakin oli vilkasta, mutta palvelu oli tosi ystävällistä. Vähän jäi sellainen kuva, että omistajat olivat tiskin takana pyörittämässä jäätelöpalloja tötteröihin.

Muutama sana vielä juomista. Aloitetaan aperitiivista – itselle uudeksi suosikiksi muodostui Campari con Tonica. Jotenkin oudosti pidän Camparin mausteena käytetyn china-hedelmän mausta. Juoma on kylmänä tosi raikas kuumana päivänä juotavaksi. Tuota chinaa käytetään myös ihan paikallisen virvoitusjuoman maustamiseen sekä Barolon alueella tehtävään makeaan jälkiruokaviiniin chinatoniin.

Ja täytyyhän minun muutama sana mainita myös Pohjois-Italian viineistä. Verona on Venetossa, joka on ylivoimaisesti suurin viinituotantoalue Italiassa ja vastaa yksin 20%:sta Italian vuotuisesta viinituotannosta. Prosecco lienee suurimmalle osalle tuttu kuin myös punaviineistä Amarone ja Valpolicella ja valkoisista Soave. Venetossa on kuitenkin myös muita mielenkiintoisia viinejä, kuten Gardajärven lähistöltä tuleva valkoviini Lugana sekä paljon muita hiukan tuntemattomampia viinejä.

Iseo on puolestaan Lombardiassa, jonka viinituotanto vastaan noin kymmenesosaa Veneton vastaavasta eikä alue ole kovin tunnettu viineistään. Kuitenkin Italian arvotetuin kuohuviini tehdään täällä ja se on Iseon ympäristössä oleva Franciacorta, josta toisaalla lisää. Toinen tutustumisen arvoinen viinialue on pohjoinen Valtellina, joka sijaitsee eteläisen Alppien solassa. Vieressä huiput kohoavat yli 3 km:in. Sieltä tulee erinomaisia Nebbiolo-pohjaisia punaviinejä.

Ja sitten on Piemonte, joka on jo vanhastaan tunnettu, mutta tuntuu erityisesti nyt olevan kovassa myötätuulessa viinimaailmassa. Eipä siitä tällä kertaa enempää, että juttu mene ihan ylipitkäksi.

Paikallisen apteekin lääkekatkero

Yksi syy useisiin Italianmatkoihimme on juuri nämä maut joita siellä voi kokea. Moni muukin on näihin makuihin seonnut.

Ai niin. Ollessamme viinitilalla (vierailusta toisaalla hiukan enemmän) isäntämme kertoi mitä eroa on Parmigiano ja Gran Padano juustoilla. Näistä tuo ensimmäinen tehdään sellaisten lehmien maidosta, jotka lehmät ovat saaneet vaeltaa vapaasti ja syöneet vain ruohoa. Lypsy tapahtuu tiettyyn kellon aikaan. Jälkimmäiseen käytettävä maito puolestaan saadaan lehmistä, joille syötetään pääasiassa rehumaissia. Maissi saa lehmän ruuansulatuksessa aikaan bakteerikasvustoa, joka sitten pitää tappaa antibiooteilla. jatkossa tiedän kumpaa ostan.