Kenkien kulutusta

Kenkien kulutusta

15000, 16500, 28000, 15000, 16000, 10000, 9500, 26000, 17000, 8500, 26000, 20000, 15500, 10500 yhteensä 233500

Kuja Torinossa

Kaupunkilomilla ollessamme kävelemme (tai kaupunkivaellamme) mielellämme ympäriinsä ja askelia kertyy yleensä yli päivittäisen Polarin suosituksen. Veronassa ja Torinossa kiersimme molemmissa pari päivää.Kaupungeissa vaeltaessa vastaan tulee niin hienoa arkkitehtuuria kuin myös mielenkiintoisia pikkuputiikkeja Veronassa ja Torinossa kiersimme molemmissa pari päivää. Iseo on sen verran pieni että siellä askeleet tulivat lähinnä muusta haahuilusta. Toki yllättävän pitkä kävely tuli kun pistäydyimme ”läheisessä” out let centterissä. Ensin junalla parikymmentä minuuttia ja sitten vielä 3 km:n kävely suuntaansa melkoisessa helteessä. Tämä oli oikeastaan koko matkan turhin tapa kuluttaa aikaa – siis ei se kävely vaan koko kauppapaikassa käynti noin yleensä.

Erään keramiikkakaupan näyteikkuna

Ensimmäinen metsävaelluksemme Iseossa suuntasi lähimpään mäkeen: ensimmäinen tunti ylämäkeen 2km ja nousua 200m – puolen tuntia sitten alas pahimmillaan 50° (siis asteen – ei prosentin) jyrkkyyttä suuntaansa. Ongelmana oli kosteus. Olimme liikkeellä iltapäivällä ja koko aamupäivän oli satanut. Polku oli kurainen ja paikoin kallioset rinteet olivat vaarallisen liukkaita. No ehjänä päästiin takaisin, mutta olihan kostean lämpöisessä metsässä mukava kävellä.

Jyrkkä kalliorinne, 
jonka nippa nappa pääsi ylös

Toisen, pitemmän vaelluksen teimme pari päivää myöhemmin. Olimme katsoneet reitin etukäteen kartoista (ja mukanamme paperikartan lisäksi myös karttasovellus kännykässä). Samantapaista polkua kuin tuossa edellisessäkin metsäkävelyssä, mutta vieläkin hankalampaa. Maasto oli märkä viimepäivien sateiden johdosta. Polku oli niillä vähäisillä tasaisilla kohdilla ihan ok, mutta kun polku alkoi viettää ylöspäin niin esiin oli tullut pirun liukas kallio. Kun jyrkkyys on 45° ja alla jäänliukas kallio niin kulkemista tulee melkoisen hankala ja paikoitellen vaarallistakin. Ensimmäisen kahden tunnin aikana olimme kulkeneet 5 km ja nousseet yhteensä 500 m.

Valkoinen mies isolla penkillä

Olimme suunnitellet nousta läheiselle huipulle ja edessä olisi vielä 250 m nousua noin kilometrin matkalla. Jaloissa tuntui sen verran paljon ja alastulo liukkaille kalliota pitkin ei kovasti houkuttanut, joten päätimme lähteä laskeutumaan: ensin puolen kilometriä helpohkoa polkua ja metsätietä isommalle autotielle ja sieltä pari sataa metriä alempana takaisin metsään. Lähistöllä oli näköalapaikka, joka kuului jo alkuperäiseen reittiimme, joten sinne matkasimme suht’ tasaista polkua (kaltevuus nyt alle 10°). Näköalapaikka oli rakennettu yksinäisen kirkon läheisyydessä olevalle tasanteelle. Sinä oli rakennettu tulentekopaikka sekä ruokailukatos. Tarjolla oli myös pullovettä, jonka saattoi maksaa oman tunnon mukaan pieneen rasiaa. Paikallalla ei siis ollut ketään myymässä. Katoksen viereen oli rakennettu iso penkki – siis iso. Penkille täytyy kiivetä muutamaa porrasta pitkin. Tämä penkki on osa isompaa, Piemontesta lähtöisein olevaa hanketta, jonka tarkoituksena on tukea paikallista käsityötaitoa sekä turismia. Penkkejä on tällä hetkellä vajaa 400 ympäri Eurooppaa yli kymmenessä maassa; suurin osa toki Italiassa. Pienen lepo- ja ruokahetken jälkeen lähdimme liikkeelle kohden Iseota – tai ainakin niin luulimme. Täytyy sanoa, että tällä alueella polut ovat melkoisen huonosti merkattuja. Lähinnä polkujen risteyksissä on viittoja, mutta risteysten välissä tai edes kaikissa risteyksissä ei ole minkäänlaisia merkkejä. Lähdimme polku tulosuuntaan ja alkuun polku näyttikin olevan hyväkulkuinen. Sitten tuli ensimmäinen jyrkkä kohta. Käytännössä jouduimme pudottautumaan pari metriä alaspäin. Tarkistin kartasta ja puhelinapista olemmeko oikealla polulla ja siltä näytti. Totuus oli kuitenkin toisenlainen. Jälkeenpäin karttaa tutkiessani kuomasin, että olimme noin 50m liian alhaalla rinteessä. Jossakin oltiin menty pieleen, enkä vieläkään ole ihan varma missä. No jatkoimme matkaa, koska tämähän oli ”oikea” polku. Näitä jyrkkiä kohtia alkoi tulla toinen toisensa jälkeen. Pitäisikö kääntyä takaisin vai jatkaa. Olimme kuitenkin ehtineet laskeutua jo jokseenkin 100 m alaspäin, joten ylös meno olisi kyllä myös yhtä haastavaa – joten alaspäin. Puoliväissä mäkeä tulimme pienelle hylätyn näköiselle mökille ja sinne tuli tie. Päättyvää tietä pitkin pääsee aina jonnekin, joten jatkoimme tätä umpeenkasvanutta betonitietä alas. Jyrkkyys kyllä säilyi. Onneksi betoni oli pääosin kuivaa. Lopulta päädyimme alas Iseon kylän tasolla, mutta 3 km päähään sieltä mihin ajattelimme tulla. Ison tien vartta sitten tarvottiin kohti majapaikkaa. Olipahan raskas reissu, mutta ehjinä säilyttiin. Nämä vaelluspolut ovat kyllä sen verran lähellä asutuksia, ettei siellä ihan korpeen koskaan eksy. Liikenteen ääni kuuluu melkein kaikkialle ja mäkien välissä on aika paljon asutusta siellä täällä ja asutukseen on aina tie.

No mikä tuo 233500 oikein on – se on matkalla otettujen askelten määrä (luvut ovat päivittäiset askeleet). Yhteensä noin 160 km. Siitä nimi tälle osiolle.