Kulttuuria

Ooppera

Syy Veronaan tuloon oli siis ooppera Areenalla: Rossinin Sevilla Parturi. Meillä oli liput juhannusaatttoillaksi. Jo päivällä kävelimme Areenan ohi. Siellä täyttä päätä nostettiin isolla nosturilla illan lavasteita ulkopuolelta muurien yli areenalle. Ja seuraavana iltana olisi eri näytös ja sama homma edessä.

 Esityksen alkamisaika oli 21:30 ja portit aukesivat kahta tuntia aikaisemmin. Paikalle suositeltiin tulevaksi vähintään tuntia ennen esityksen alkua. Suomalaisina olimme paikalla tietysti melkein heti kun sisään pääsi. Olimme seuranneet säätiedotuksia hukan huolestuneinan kuko viikon. Sateet ja ukonilma olisivat mahdollisia. Koko päivän oli välillä tihuttanut (vaikka lämpöä oli pitkälti yli 30 astetta ja taivast pilvessä). Noin tuntia ennen esitys pieni kuuri osui kohdalle. Katsomo on siis täysin kattamaton näyttämöä myöden. Oopperan ohjeistuksessa lukee, että sateen sattuessa esityksen alkua voidaan lykätä 150 minuuttia (siis meidän iltana aina puoleen yöhön saakka). Heti sateen alettua katsomoon ilmestyi kertakäyttösadetakkien myyjät ja kohta suurella osalla paikalle ehtineistä katsojista oli siniset muovikuoret päällä. Me olimme puolestamme varautuneet täysillä sadevarustuksilla, joten meitä pieni eikä myöskään isompi sade haittaisi. Toki jostain kaukaisuudesta kuluu ukkosen jymy.

 

Meillä oli paikat kaarteessa noin 20:llä rivillä. Alakatsomoon oli asennettu rautapenkit (siis meidän paikoillamme), mutta vielä ylempänä ihmiset istuvat 2000 vuotta vanhoilla kivi-istuimilla. Tämä siis permantopaikojen lisäksi. Rahvas istui kivikatsomossa ja parempi väki alhaalla “kentällä”, jonne vaadittiin myös tietty pukukoodi.

 

Siniset sadetakit ovat katsomossa kadonneet ja kongi kumahtaa. Tutun alkusoiton ensisävelet kaikuvat katsomossa ja lavalle saapuu joukko tanssijoita. Ensimmäiset tipat laskeutuvat niin katsomoon kuin myös näyttämölle. Esitys keskeytetään, jotta soittimet eivät kastu. Ja sitten jyrähtää - rankka sade rysähtää kaupungin päälle. Sadeasut löytävät päälle uudestaan hyvin nopeasti  ja katsomon uloskäynnit tukkeutuvat. Vettä tulee oikein kunnolla ja taivas kumajaa. Ukkosta kestää vartin verran ja illan teos pääsee alkamaan uudestaa 45 minuuttia myöhässä. Kello on siis vartin yli kymmenen. Pilvet haihtuvat ja näyttämön yllä loistaa täysikuu. Eipä aikaakaan kun tuttu Figaron aaria kuuluu katsomoon. Siitä se ilta jatkuu väliaikoineen vähän yli yhteen yöllä. Itse teao ei kylläkään kuulu suosikkeihini. Melko tasapaksu teos eikä nuo solistitkaan han maailmanluokan esiintyjiä olleet. Väittäisin Helsingin oopperan pystyvän parempaan. Jotenkin jäi halvalla tehdyn tuntu. Pian kaupunki täyttyy poistuvista katsojista - Areenalla on nykyään noin 15 000 paikkaa, mutta tänä iltana se ei ollut ihan loppuunmyyty. Rooman aikoihin katsojia mahtui 30 000.

Taidenäyttely Torinossa

Ihan majapaikkamme naapurissa sattui olemaan ranskalaisen Henri de Toulouse-Lautrecin näyttely. Tämä 1800-luvun loppuvuosina elänyt pariisilainen taiteilija on tunnettu litografioista, piirroksista, maalauksista ja julisteissa, joissa hän kuvaa Pariisin yöelämää. Teokset veivät meidät Punaisen myllyn, absintin, tanssijattarien ja laulajien maailmaan. Esillä oli myös hänen jo 8-vuotiaana tekemä piirros, josta näki kyseessä olevan todellinen luonnonlahjakkuus. Toulouse-Lautrecia on kuvattu yhtenä merkittävimpänä jälki-impressionistisena art nouveau -kuvittajana. Kaiken kaikkiaan upeita töitä. Ei voi kuin ihailla joidenkin ihmisten kykyä pysäyttää liike ja tuoda kuviin esille ihmisten tunnetilat.